Mai­re Nie­­mi-Saa­­ri viih­tyi yli pari vuo­si­kym­men­tä perin­tei­ses­sä, vuon­na 1860 raken­ne­tus­sa puu­ta­los­sa, kun­nes mit­ta­va vesi­va­hin­ko homeh­dut­ti koko raken­nuk­sen. Sii­tä alkoi vuo­sien sai­ras­te­lu­kier­re, jos­ta elpy­mi­nen kes­ti yhtä pit­kään. Nyt Nie­­mi-Saa­­ri kir­joit­taa ran­kas­ta koke­muk­ses­taan kir­jaa, jon­ka vii­mei­ses­sä luvus­sa koit­taa muut­to uuteen, unel­mien asun­toon.

-  Muut­toa ei ole todel­li­suu­des­sa vie­lä tapah­tu­nut, sil­lä taloa ruve­taan vas­ta raken­ta­maan. Jou­dun odot­ta­maan vie­lä kut­kut­ta­vat kak­si vuot­ta. Mitä rak­kaam­pi lap­si, sen pidem­pi odo­tusai­ka, hän nau­rah­taa.

Nie­­mi-Saa­­ren home­ta­ri­na on samaa kalii­pe­ria nii­den lukuis­ten tapaus­ten kans­sa, jois­ta ker­ro­taan medias­sa tämän täs­tä. Homeh­tu­nees­ta kodis­ta tuli pit­kän tut­kin­nan jäl­keen äkki­läh­tö, eikä mukaan voi­tu ottaa juu­ri mitään. Käsi­työ­läi­sen koko elä­män­työ jäi niil­le sijoil­leen.

- Sain kyl­lä asu­mis­ter­veys­liit­to Asteel­ta hyviä ohjei­ta homeel­le altis­tu­nei­den tava­roi­den pelas­ta­mi­seen. Nii­tä voi esi­mer­kik­si yrit­tää sau­not­taa ja kyl­vet­tää suo­ras­sa aurin­gon­va­los­sa. Olin kui­ten­kin niin huo­nos­sa kun­nos­sa, etten uskal­ta­nut ottaa ris­kiä itiöi­den kul­keu­tu­mi­ses­ta muka­na­ni uuteen asun­toon.

Mummonmökkiunelma vaihtui townhouse-kotiin

Pit­käl­lä sai­ras­lo­mal­laan Nie­­mi-Saa­­rel­­la oli aikaa miet­tiä sekä elä­mään­sä että asu­mis­taan. Mis­tä löy­tyi­si koti, jos­sa vuo­sia jat­ku­vas­sa häly­tys­ti­las­sa sin­ni­tel­lyt keho sai­si paran­tua rau­has­sa? Mikään tar­jol­la ole­vis­ta rat­kai­suis­ta ei vai­kut­ta­nut sopi­vil­ta, ja epä­toi­vo alkoi nos­taa pää­tään.

-  Rakas­tin van­haa puu­ta­lo­ko­tia­ni, jos­sa kaik­ki toi­mi ilman sen kum­mem­pia kom­mer­venk­ke­jä. Oli pai­no­voi­mai­nen ilman­vaih­to, lank­ku­lat­tiat, varaa­vat takat, luon­nol­li­set mate­ri­aa­lit. Asu­mi­nen oli vai­va­ton­ta ja taloa oli help­po hoi­taa. Ei tar­vin­nut ymmär­tää moni­mut­kai­sen tek­nii­kan pääl­le tai yrit­tää kos­teut­taa ruti­kui­vaa sisäil­maa kei­no­te­koi­ses­ti. Tajusin, että minun oli löy­det­tä­vä jota­kin saman­ta­pais­ta, pien­tä puu­ta­loa jos­ta­kin syr­jem­pää etsi­mään läh­te­nyt Mai­re Nie­­mi-Saa­­ri ker­too.

Teh­tä­vä ei kui­ten­kaan tuot­ta­nut toi­vot­tua tulos­ta. Sen lisäk­si monen vuo­den sai­ras­te­lun jäl­keen muut­to kau­as pal­ve­luis­ta oli alka­nut pelot­taa. Sat­tu­man kaut­ta hän sai vihiä tuusu­la­lai­sel­ta tut­ta­val­taan, että paik­ka­kun­nal­le oli tulos­sa asun­to­mes­sut vuon­na 2020, ja että sin­ne oli­si nouse­mas­sa asun­to­ja, jot­ka raken­ne­taan perin­tei­siä mene­tel­miä hyö­dyn­täen.

- Otin yhteyt­tä Trä Kro­no­riin sil­tä istu­mal­ta ja tote­sin, että täs­sä­hän tämä vih­doin on. Mum­mon­mök­ki vaih­tui ter­veel­li­ses­ti ja eko­lo­gi­ses­ti kes­tä­väs­ti raken­net­tuun town­­house-taloon, jos­ta löy­tyy rak­kaas­ta puu­ta­lo­ko­dis­ta­ni tutut ele­men­tit – tär­keim­pi­nä juu­ri tuo pai­no­voi­mai­nen ilman­vaih­to sekä muo­vi­ton ja lii­ma­ton mas­sii­vi­puu­ra­ken­ne. Ikä­vä elä­män­vai­he on saa­mas­sa onnel­li­sen pää­tök­sen, Nie­­mi-Saa­­ri tote­aa huo­jen­tu­nee­na.

Tietoa ja väistötiloja

Asun­no­net­sin­tä­vai­hees­sa Nie­­mi-Saa­­ri pereh­tyi raken­ta­mi­seen ja mate­ri­aa­lei­hin. Eni­ten alkoi mie­ti­tyt­tä­mään alan kova kii­re.

- Monet talot koo­taan märis­tä ele­men­teis­tä kah­des­sa vii­kos­sa ja alle­kin. Tie­dät­te­hän höl­mö­läi­sen, joka palel­les­saan lii­an pie­nen pei­ton alla otti sen ala­pääs­tä pala­sen ja lii­ma­si ylä­pää­hän? Raken­nus­kult­tuu­ris­sam­me on saman­lai­sia piir­tei­tä.

- Ihmis­ten sai­ras­tu­mi­nen home- ja sisäil­maon­gel­mien vuok­si ei ole hei­dän omaa syy­tään. Sai­ras­tu­mi­nen ja kodin menet­tä­mi­nen on kova kolaus, monel­le koko lop­pue­lä­män suun­nan muut­ta­va tra­ge­dia. Oikean tie­don jaka­mi­nen ja puh­tai­den väis­tö­ti­lo­jen jär­jes­tä­mi­nen home­louk­kuun jää­neil­le yksi­tyis­hen­ki­löil­le ja esi­mer­kik­si kou­lu­lai­sil­le oli­si äärim­mäi­sen tär­ke­ää. Yhteis­kun­nan tues­sa näi­den tilan­tei­den varal­le on vie­lä pal­jon kehi­tet­tä­vää.

Koke­mus jät­ti jäl­ken­sä kroo­ni­se­na kemi­kaa­liy­li­herk­kyy­te­nä, mut­ta tule­vai­suus tun­tuu valoi­sal­ta ensi ker­taa vuo­siin.

-”Mitä jos” pyö­rii toki pääs­sä. Minus­ta on tul­lut äärim­mäi­sen varo­vai­nen ja tark­ka, ettei näin käy iki­nä enää. Olen oppi­nut tun­nis­ta­maan jär­ke­vät rat­kai­sut.

- Nyt elän jo vah­vas­ti tule­vas­sa kodis­sa makus­tel­len sitä, las­kien etäi­syyk­siä kar­tas­ta tut­tui­hin paik­koi­hin ja kuvi­tel­len itse­ni sau­nan jäl­keen pihal­le sie­mai­le­maan kyl­mää juo­maa. Koh­ta olen vih­doin vapaa elä­mään oman­lais­ta­ni elä­mää, Nie­­mi-Saa­­ri sum­maa.

Niin ja se kir­ja.

- Kun aivot taas toi­mii ja muis­ti pelaa, kir­joit­ta­mi­nen­kin on nau­tin­to. Jos aika­tau­lu­ta­voi­te pitää, kir­ja val­mis­tuu vuo­den­vaih­teek­si. En kui­ten­kaan stres­saa. Sitä olen teh­nyt jo tar­peek­si yhden eli­niän edes­tä.