Maire Niemi-Saari viihtyi yli pari vuosikymmentä perinteisessä, vuonna 1860 rakennetussa puutalossa, kunnes mittava vesivahinko homehdutti koko rakennuksen. Siitä alkoi vuosien sairastelukierre, josta elpyminen kesti yhtä pitkään. Nyt Niemi-Saari kirjoittaa rankasta kokemuksestaan kirjaa, jonka viimeisessä luvussa koittaa muutto uuteen, unelmien asuntoon.
- Muuttoa ei ole todellisuudessa vielä tapahtunut, sillä taloa ruvetaan vasta rakentamaan. Joudun odottamaan vielä kutkuttavat kaksi vuotta. Mitä rakkaampi lapsi, sen pidempi odotusaika, hän naurahtaa.
Niemi-Saaren hometarina on samaa kaliiperia niiden lukuisten tapausten kanssa, joista kerrotaan mediassa tämän tästä. Homehtuneesta kodista tuli pitkän tutkinnan jälkeen äkkilähtö, eikä mukaan voitu ottaa juuri mitään. Käsityöläisen koko elämäntyö jäi niille sijoilleen.

- Sain kyllä asumisterveysliitto Asteelta hyviä ohjeita homeelle altistuneiden tavaroiden pelastamiseen. Niitä voi esimerkiksi yrittää saunottaa ja kylvettää suorassa auringonvalossa. Olin kuitenkin niin huonossa kunnossa, etten uskaltanut ottaa riskiä itiöiden kulkeutumisesta mukanani uuteen asuntoon.
Mummonmökkiunelma vaihtui townhouse-kotiin
Pitkällä sairaslomallaan Niemi-Saarella oli aikaa miettiä sekä elämäänsä että asumistaan. Mistä löytyisi koti, jossa vuosia jatkuvassa hälytystilassa sinnitellyt keho saisi parantua rauhassa? Mikään tarjolla olevista ratkaisuista ei vaikuttanut sopivilta, ja epätoivo alkoi nostaa päätään.
- Rakastin vanhaa puutalokotiani, jossa kaikki toimi ilman sen kummempia kommervenkkejä. Oli painovoimainen ilmanvaihto, lankkulattiat, varaavat takat, luonnolliset materiaalit. Asuminen oli vaivatonta ja taloa oli helppo hoitaa. Ei tarvinnut ymmärtää monimutkaisen tekniikan päälle tai yrittää kosteuttaa rutikuivaa sisäilmaa keinotekoisesti. Tajusin, että minun oli löydettävä jotakin samantapaista, pientä puutaloa jostakin syrjempää etsimään lähtenyt Maire Niemi-Saari kertoo.

Tehtävä ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Sen lisäksi monen vuoden sairastelun jälkeen muutto kauas palveluista oli alkanut pelottaa. Sattuman kautta hän sai vihiä tuusulalaiselta tuttavaltaan, että paikkakunnalle oli tulossa asuntomessut vuonna 2020, ja että sinne olisi nousemassa asuntoja, jotka rakennetaan perinteisiä menetelmiä hyödyntäen.
- Otin yhteyttä Trä Kronoriin siltä istumalta ja totesin, että tässähän tämä vihdoin on. Mummonmökki vaihtui terveellisesti ja ekologisesti kestävästi rakennettuun townhouse-taloon, josta löytyy rakkaasta puutalokodistani tutut elementit – tärkeimpinä juuri tuo painovoimainen ilmanvaihto sekä muoviton ja liimaton massiivipuurakenne. Ikävä elämänvaihe on saamassa onnellisen päätöksen, Niemi-Saari toteaa huojentuneena.
Tietoa ja väistötiloja
Asunnonetsintävaiheessa Niemi-Saari perehtyi rakentamiseen ja materiaaleihin. Eniten alkoi mietityttämään alan kova kiire.
- Monet talot kootaan märistä elementeistä kahdessa viikossa ja allekin. Tiedättehän hölmöläisen, joka palellessaan liian pienen peiton alla otti sen alapäästä palasen ja liimasi yläpäähän? Rakennuskulttuurissamme on samanlaisia piirteitä.
- Ihmisten sairastuminen home- ja sisäilmaongelmien vuoksi ei ole heidän omaa syytään. Sairastuminen ja kodin menettäminen on kova kolaus, monelle koko loppuelämän suunnan muuttava tragedia. Oikean tiedon jakaminen ja puhtaiden väistötilojen järjestäminen homeloukkuun jääneille yksityishenkilöille ja esimerkiksi koululaisille olisi äärimmäisen tärkeää. Yhteiskunnan tuessa näiden tilanteiden varalle on vielä paljon kehitettävää.

Kokemus jätti jälkensä kroonisena kemikaaliyliherkkyytenä, mutta tulevaisuus tuntuu valoisalta ensi kertaa vuosiin.
-”Mitä jos” pyörii toki päässä. Minusta on tullut äärimmäisen varovainen ja tarkka, ettei näin käy ikinä enää. Olen oppinut tunnistamaan järkevät ratkaisut.
- Nyt elän jo vahvasti tulevassa kodissa makustellen sitä, laskien etäisyyksiä kartasta tuttuihin paikkoihin ja kuvitellen itseni saunan jälkeen pihalle siemailemaan kylmää juomaa. Kohta olen vihdoin vapaa elämään omanlaistani elämää, Niemi-Saari summaa.
Niin ja se kirja.
- Kun aivot taas toimii ja muisti pelaa, kirjoittaminenkin on nautinto. Jos aikataulutavoite pitää, kirja valmistuu vuodenvaihteeksi. En kuitenkaan stressaa. Sitä olen tehnyt jo tarpeeksi yhden eliniän edestä.